
Viimeksi päivitetty (03.02.2012 15:34)
Aamulla kun heräät, joudut miettimään mitä laitat päällesi (ainakin siinä tapauksessa, jos et ole päättänyt sitä jo edellisenä iltana.)
Pitkin päivää joudut tekemään monia valintoja - halusit tai et - niitä valintoja on tehtävä. Aina ei voi onnistua omissa valinnoissa. Sinun kaverisi voivat joskus olla ihan eri mieltä siitä mitä sinä ja siitähän saattaa riita syntyä.
Useimmiten riidan syntyminen ei sinänsä ole kovinkaan vaarallista, sillä silloin jokainen meistä oppii jotakin (ainakin toivottavasti).
Kaikkein tärkein ominaisuus riidassa on kuitenkin se, että se voidaan sopia ja antaa anteeksi. Tärkeintä ei ole oikeassa oleminen, vaan riidan sopiminen. Sitä voi olla oikeassa ihan molemmat riidan osapuolet, vaikka se saattaa tuntua joskus ihan mahdottomalta ajatukselta.
Sovitaan yhdessä riitamme ja opetellaan ymmärtämään toisia paremmin - tehdään valintoja, jotka ovat iloisia.
Herätyskello pirahtaa on siis aika nousta - mielestäni liian aikaista, mutta minkäs teet.
Pakko mikä pakko. Melko pian mieleeni palautuu syy aikaiseen ylösnousuun ja kasvoilleni nousee hymy joka on kylläkin hiukan pelokas, mutta hyvin odottava.
Lähdemmekin ajelemaan kohti päämääräämme.
Vajaan tunnin ajamisen jälkeen olemmekin perillä. Pääsemme välittömästi sisään sillä meillä on tämän aamun ensimmäinen aika.

Viimeksi päivitetty (18.01.2012 23:02)
Nyt se on totta!
Tyttöjen ja poikien JiiPee-lehti on siirtynyt verkkojulkaisuksi jiipeenetti.fi-sivustolle. Joka Poika -nimelläkin tunnettu JiiPee-lehti ehti ilmestyä 74 vuotta printtilehtenä.
- Jiipeenetistä on tehty 9 - 13-vuotiaiden tyttöjen ja poikien oma paikka. Sivustoa tehdään yhdessä lukijoiden, Jiipeenetin 50 oman reportterin ja avustajien kanssa, kertoo päätoimittaja, PTK:n koulutussihteeri Juha Kinanen.
Käy tutkimassa!

Viimeksi päivitetty (13.01.2012 23:48)
Hyvää uutta vuotta 2012!
Usein teemme uudenvuoden lupauksia, joita on hyvin vaikea pitää. Mikähän siinä mahtaa olla, että asetamme itselle ja usein myös toisille liian suuria odotuksia?
Mitäs jos nyt miettisimme mitä todella haluamme muuttaa itsestämme, sillä vain itsessä voimme tehdä muutoksen. Emme toisessa. Oman muutoksen kautta saamme tehtyä myös muutoksen toisessa ihmisessä jos hän itse haluaa muutosta.
Samalla voi katsoa edelliseen vuoteen ja miettiä mitä siellä meni hyvin ja missä olisi vielä parantamisen varaa. Edellinen vuosi antaa hyvän pohjan tehdä uusia ja parempia päätöksiä sekä tavoitteita tulevalle vuodelle.
Sitten pieni tehtävä, joka on kiva lukea vuoden päästä: Kirjoita itselle kirje, jossa on sinun omat tavoitteet tälle vuodelle ja aukaise se vasta vuoden päästä ja katso miten olet saavuttanut omat tavoitteet.
Viimeksi päivitetty (02.01.2012 12:48)
Tekstaritupu siirtyy adventin aikaan. Ensimmäisestä adventista alkaa odottamisen ja valmistautumisen aika. Kristikunta valmistautuu jouluun ja Jeesus-lapsen syntymään. Adventtikalenteri on yksi tapa hiljalleen valmistautua suureen juhlaan. Tekstaritupun kautta pääset mukaan toisenlaiseen joulukalenteriin. Tunnetko Eevert Taavitsaisen? Eevert on vanha herra joka asuu pikkuisessa talossaan ja pohtii monenmoisia asioita joulun alla.
Eevertin joulukalenteriin pääset kuvaa klikkaamalla.
Oikein hyvää adventin ja joulun aikaa sinulle ja läheisillesi.
Viimeksi päivitetty (24.11.2011 20:14)
