Etusivu
Alkoholi perheenjäsenenä
Kirjoittanut Mare   
10.10.2009 12:38

Vanhempien tai vanhemman alkoholin käyttö, juominen, on usein pelottavaa vaikka se ei olisi ongelmallistakaan. Hyvä ja turvallinen isä tai äiti muuttuu oudoksi ja toimii eri tavalla kuin yleensä. Puhe muuttuu erilaiseksi, hellät kosketukset koviksi ja satuttaviksi tai riitoja syntyy herkästi. Lapsena oleminen kaiken keskellä on hämmentävää. Turvallinen olo kotona muttuu epävarmaksi varuillaan olemiseksi. Mitä voi tehdä jos aikuisen juominen haittaa omaa olemista. Yksi vaihtoehto on Alateen-toiminta, joka on tarkoitettu n. 10-20-vuotiaille nuorille, joiden elämään toisen ihmisen juominen on vaikuttanut.

Muutama kysymys sinulle, joka haluat miettiä viinan vaikutusta omaan hyvinvointiisi perheessä.
Viimeksi päivitetty 10.10.2009 14:21
Lue lisää...
 
Hankakarve asiantuntijana
Kirjoittanut Mare   
03.10.2009 15:37

Nuuksion alueen pohjoisosassa, Vihdintien varressa sijaitsee Luukkaan ulkoilualue. Nuuksion kansallispuisto on kaukana hälinästä ja silti aivan ison kaupungin lähellä. Pääkaupunkiseudun suosituimpiin ulkoilualueisiin kuuluvan Luukin keskus on vanhan kartanon pihapiiri. Metsä-alueella on suuria liito-oravametsiä ja onnekas kulkija voi sellaisen nähdä retkillään. Oravien lisäksi metsässä on paljon paikallaan pysyvämpää nähtävää ja tutkittavaa.

Vaikkapa jäkäliä! Jäkälät puiden rungoilla ja oksilla luovat kauniita ja moniulotteisia taideteoksia. Jäkälien tehtävänä ei ole olla vain koristeellisia tupaksia puissa ja kallioissa. Niillä on tärkeä tehtävä silloin kun pohditaan ilmastoasioita. Jäkälien määrä puiden rungoilla kertoo ilman puhtaudesta. Ne ovat hyvin herkkiä kasveja, eivätkä ne viihdy missä tahansa.

Jäkälillä ei ole lainkaan juuria, joten ne ottavat kaikki tarvitsemansa ravintoaineet suoraan ilmasta ja sadevedestä. Silloin ne saavat sadeveden mukana myös koko ajan myrkyllisiä aineita. Jäkälien pinnalla ei ole samanlaista suojaavaa kerrosta kuin vaikkapa havupuiden neulasilla. Jäkälien tapa kasvaa puiden rungoilla aiheuttaa sen, että ne ovat ympäri vuoden alttiina saasteille. Lumipeitekään ei suojaa niitä talvella, jolloin ilmassa on eniten saasteita.

Viimeksi päivitetty 03.10.2009 16:11
Lue lisää...
 
Surusäkki
Kirjoittanut Mare   
26.09.2009 15:34

"Suru on tyyni meri, laaja muttei rannaton. Suru on tyyni meri, syvä muttei pohjaton."

Happoradion tutut riimit sisältävät surusta ja murheesta tärkeän asian. Surulla on rajat vaikka silloin kun se omalle kohdalle tulee niin tuntuukin kaiken peittävältä. Suru on kuin iso painava säkki jonka kanssa joutuu kulkemaan.

Aika auttaa suruun ja se lähtee vain suremalla. Aina emme uskalla antaa itsellemme lupaa surra. Silloin suru tekee pesän sydämeen ja antaa ajan kulua. Sitten kun on valmis itse kohtaamaan surun niin se tule esille. Siitä voi alkaa matka joka vahvistaa sinua kohtaamaan vastoinkäymisiä ja antaa elämään syvyyttä ja merkitystä.

Jokainen suree omalla laillaan, ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa surra. Sinun tapasi on juuri oikea. Joskus helpottaa kovasti kun siitä voi puhua toisten kanssa. Sellaisten kavereiden jotka ovat itse kokeneet jotakin samaa kuin sinä menettäessäsi jotakin tärkeää josta suru on syntynyt. Suru on aina kiinni menetyksessä.

Viimeksi päivitetty 26.09.2009 18:15
Lue lisää...
 
Kansan viisautta
Kirjoittanut Mare   
20.09.2009 07:36

Kansansadut ovat viisaudessaan loppumaton aarreaitta. Kansansadut kulkevat läpi sukupolvien kerrottuna eteenpäin. Monia variaatioita samasta tarinasta saattaa syntyä, mutta usein sadun opetus eli viisaus on saatu säilytettyä. Viisauksia ei koskaan sanota suoraan vaan ne vaativat aina kuulijansa omakohtaista oivallusta. Siinä varmaan piileekin niiden kiehtovuus. Kansansatuja on myös koottu kirjoiksi. Tutuimmat lienevät Grimmin veljesten kokoamat sadut ja meille tutumpi kirjailija ja satusetä Sakari Topelius on poiminut monet aiheensa näistä aarteista.

Tunnetko kertomuksen karhusta ja muurahaisesta? Mitä se mahtaa kertoa ihmisenä elämisestä sinulle?

Viimeksi päivitetty 20.09.2009 08:22
Lue lisää...
 
Itä-Helsingin harrasteopas
Kirjoittanut Mare   
14.09.2009 15:42

Oletko jo tutustunut harrasteoppaaseen? Mitä tekis ja kenen kanssa, mistä saan neuvoa ja tukea? Ketkä toimivat omalla asuinalueellani juuri minun ikäisteni kanssa? Mitä mielenkiintoista tapahtuu?

Itäisen Helsingin toimijoiden tiedot on nyt koottu yhteen ja ovat nähtävillä osoitteessa:

http://www.ehkapa.fi/klaarihelsinki/alueet/kaakkoinen/itakeskuksen-alueen-lasten-ja-nuorten-harrasteopas/

Viimeksi päivitetty 14.09.2009 15:47
 
Kiltistä koululaisesta tupakoivaksi teiniksi
Kirjoittanut Mare   
08.09.2009 13:36
Mikä on tupakkakoulu? Mitä yläasteen röökipaikalla tapahtuu?
Onko tupakointi nuoren oma valinta?

Kutsumme Sinut kuulemaan uusia tutkimustuloksia alakoulu- ja yläkoulumaailmasta

Kulttuuriareena Gloriaan (Pieni Roobertinkatu 12, Helsinki) keskiviikkona 23.9.2009 klo 13.00–15.00

Viimeksi päivitetty 08.09.2009 13:42
Lue lisää...
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 7 / 15
Template by Genesis Nova © 2008 and edited by Juha Kinanen| CSS 2.1 | XHTML 1.0