Etusivu Eettiset periaatteet
Tekstaritupun etiikkaa PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Mare   
12.12.2008 16:45

Palvelusta ja sen laadusta vastaavat alueelliset toimijat. Palvelun koulutuksesta ja kehittämisestä vastaa Tekstaritupun johtoryhmä, jonka puheenjohtajuutta hoitaa Helsingin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyö. Toiminta on yleishyödyllistä eikä palvelun ylläpitäjäyhteisöt saa siitä taloudellista hyötyä.

Yhteydenottajalle tarjotaan mahdollisuutta tulla kuulluksi kyseiseen palveluun kuuluvissa asioissa. Palvelussa toteutuvat luottamuksellisuus, nimettömyys ja yhteydenottajan kunnioittaminen

Päivystäjä on tehtävään valittu ja koulutettu seurakunnan nuorisotyönohjaaja tai pappi, joka saa tehtäväänsä tukea ja ohjausta. Päivystäjällä on oikeus pysyä nimettömänä ja olla suostumatta epäasialliseen kohteluun.

Katso myös www.puheet.net

1. Palvelun tavoite
Yhteydenottajalle tarjotaan mahdollisuutta tekstiviestikeskusteluun nimettömänä ja luottamuksellisesti päivystäjän kanssa. Tukea antavan tekstiviestin tavoitteena on kuulluksi tulemisen ja yhteisen jakamisen kokemus kunnioittaen yhteydenottajan oikeutta tehdä omia ratkaisuja ilman painostusta. Tarvittaessa yhteydenottaja pyritään ohjaamaan edelleen muihin palveluihin.

2. Yhteydenottajan oikeudet ja velvollisuudet
Yhteydenottajalla on ennen kaikkea oikeus tulla kuulluksi sekä oikeus tasa-arvoiseen ja ihmisarvoa kunnioittavaan kohtaamiseen tekstiviestiympäristössä. Hänellä on oikeus pysyä nimettömänä.
Viestin lähettäjän itsemääräämisoikeutta tuetaan, lasten kohdalla ikä ja kehitystaso huomioon ottaen.
Yhteydenottajalla on oikeus saada tietoa palvelun ylläpitäjäyhteisöstä, palvelusta, tietosuojasta, tietojen käsittelystä ja mahdollisista maksuista.
Yhteydenottajan odotetaan käyttäytyvän asiallisesti päivystäjää kohtaan. Hänen tulee myös ottaa huomioon, mihin tarkoitukseen kyseinen palvelu on tarkoitettu.

3. Palvelun ylläpitäjäyhteisön oikeudet ja velvollisuudet
Paikalliset toimijat vastaavat palvelusta omalla alueellaan sekä toiminnan organisoinnista ja tarvittavista resursseista. Järjestäjäyhteisöt valitsevat keskuudestaan edustajan johtoryhmään, joka valvoo palvelun laatutasoa ja vastaavaa siitä. Johtoryhmä kokoontuu vähintään kerran vuodessa.

Ylläpitäjäyhteisöt valitsevat ja rekrytoivat päivystäjät, joiden jaksamisesta ja osaamisesta yhteisö  vastaa itsenäisesti. Uusien palvelujen käynnistämisen peruskoulutuksesta vastaa Helsingin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyökeskus yhteistyössä muiden palveluntarjoajien kanssa. Tekstaritupun johtoryhmä määrittelee palvelun toimintamuodot sekä kohderyhmän ja päivystäjien koulutuksen suuntaviivat. Ylläpitäjäyhteisöt tarjoavat palvelua resurssiensa määrittelemissä rajoissa.
Palvelun ylläpitäjäyhteisöt vastaavat yksityisyyden suojasta ja tietoturvasta. Palvelu ei saa tuottaa ylläpitäjäyhteisöille taloudellista voittoa.

4. Päivystäjän oikeudet ja velvollisuudet
Päivystäjä osallistuu ylläpitäjäyhteisönsä järjestämiin perehdytyspäiviin ja koulutustilanteisiin. Lisäksi hänellä on oikeus saada työhönsä jatkuvaa tukea ja ohjausta. Päivystäjällä on oikeus pysyä nimettömänä ja olla suostumatta epäasialliseen kohteluun. Päivystäjällä on oikeus tarvittaessa rajoittaa yhteydenoton kestoa ylläpitäjäyhteisön periaatteiden mukaisesti.
Päivystäjällä on velvollisuus sitoutua ylläpitäjäyhteisön ja palvelun toimintaperiaatteisiin. Päivystäjä sitoutuu vaitiolovelvollisuuteen ja yhteydenottajista saamansa tiedon hyväksikäyttökieltoon. Hänen tulee sitoutua kyseisen palvelun arvoihin ja periaatteisiin ja edistää niitä omassa päivystystyössään.

Päivystäjällä on oikeus luopua vaitiolovelvollisuudesta erittäin painavasta syystä, mikäli tulee ilmi suunnitteilla oleva rikos tai vakava lastensuojelullinen huoli. Luopuessaan vaitiolovelvollisuudesta päivystäjän on ilmoitettava siitä palvelun koordinaattorille joka ottaa yhteyttä yhteydenottajaan ja keskustelee hänen kanssaan.
Päivystäjä ei saa painostaa yhteydenottajaa. Toimintaperiaatteita ovat oikeudenmukaisuus, puolueettomuus, suvaitsevaisuus ja yhteydenottajan kunnioitus.
Viestikeskustelussa päivystäjä on yhteydenottajaa varten. Hän ei käsittele keskustelussa omia asioitaan eikä ota kantaa ideologisiin kysymyksiin eikä tee päätöksiä yhteydenottajan puolesta.

Ylläpitäjäyhteisöt:

Helsingin seurakuntayhtymän erityisnuorisotyökeskus

Kuopion seurakunnat

Laitilan seurakunta

Salon seurakunta

Viimeksi päivitetty 03.12.2009 17:53
 
Template by Genesis Nova © 2008 and edited by Juha Kinanen| CSS 2.1 | XHTML 1.0